Onko pakko oppia esiintymään?

Tumpsahdin eilen yhden kysymyksen eteen jota olen usein pähkäillyt ja johon toivon nyt saavani ajatuksia muiltakin. Yksinkertaisesti: onko nykymaailma sellainen, että jokainen ihminen täytyy pakottaa, jo koulussa ja myöhemmin myös työelämässä, esiintymään suuren ihmisjoukon edessä?

Kysymys nousi askaruttamaan mieltäni kun osallistuin tilaisuuteen jossa käytettiin niin sanottua `world cafe´- menetelmää. Jos olen oikein ymmärtänyt, world cafen tarkoituksena on luoda turvallinen, miellyttävä, innostava, kutsuva ympäristö jossa pienryhmissä keskustellaan, jaetaan ajatuksia ja kokemuksia, etsitään vastauksia jne. Kommunikoinnissa syntyviä ideoita ja mietteitä kirjataan ja/tai kuvitetaan paperille. Myöhemmin tuotos jaetaan yhdessä muiden ryhmien kanssa.

Tilaisuudessa johon minä osallistuin, noin 60 hengen porukka jaettiin n. 6-8 hengen ryhmiin. Kukin pienryhmä valitsi puheenjohtajan joukostaan. Pienryhmä keskusteli 20 minuuttia, jonka jälkeen kaikki muut paitsi puheenjohtaja, siirtyi toiseen pienryhmään vaihtamaan ajatuksia. 20 minuutin kuluttua tehtiin toinen siirtyminen. Lopuksi kunkin pienryhmän puheenjohtaja esitteli koko joukolle pienryhmissä luotuja tuotoksia.
Eilen, tässä world cafen viimeisessä vaiheessa, yksi ryhmien puheenjohtajista avasi puheenvuoronsa rehellisesti ja rohkeasti toteamalla, että hän seisoo siinä edessä puhumassa, koska hänet pakotettiin puheenjohtajaksi eikä tilanne ollut hänelle mieluinen. Kyseisen henkilön puheenvuoro meni todella hyvin ja rennosti, mutta jäin miettimään, että miksi ylipäätänsä pakotamme ihmisiä tilanteisiin jotka oikeasti aiheuttavat monille ahdistusta, stressiä, jopa kauhua.

Tunnen ihmisiä jotka joutuessaan moiseen tilanteeseen, olisivat jatkossa vältelleet kaikin keinoin joutumasta ikinä enää vastaavanlaiseen hommaan. Onko niin, että arkojen ja ujojen ihmisten on vain pakko tottua, sietää ja kestää?

Toisaalta ajattelen, että jos ei esimerkiksi koulussa ole milloinkaan pakko esiintyä, ei koskaan ehkä saa sitä myönteistä onnistumisen kokemusta joka synnyttää luottamusta omiin taitoihin. Toisaalta taas, temperamentti on ihmisen suhteellisen pysyvä ominaisuus ja esimerkiksi ujous on yksi temperamenttipiirre. Eikö ujo saisi levollisesti olla hänelle hyvältä tuntuvassa roolissa?
Opettajana toimiessani ajattelin, ja sanoin oppilailleni ääneenkin, että en halua aiheuttaa kenellekään ahdistusta. Halusin kuitenkin kannustaa ihmisiä esiintymään ja osallistumaan. Käytännössä annoin aina mahdollisuuden tehdä esitykset pareittain, mutta ennen kaikkea yritin luoda ilmapiirin, jossa vallitsee kunnioitus ja hyväksyntä. Niin koulumaailmassa kuin työpaikoilla on kai parempi, että pakottamisen sijaan panostetaan turvallisten puitteiden luomiseen? Totuus kuitenkin on, että kukaan ei voi taata, ettei esiintymistilanne mene myttyyn. Ainahan on aidosti ja oikeasti mahdollista, että esiintyminen ei mene omien odotusten mukaisesti, joku nauraa tai sanoo jotain hölmöä tms.

Kysymykseni siis kuuluu: täytyykö jokaisen vain karaistua ja kasvattaa jonkinlainen suojakilpi mahdollisten minuutta uhkaavien vaarojen viidakossa vai voidaanko osan ihmisistä antaa viestiä muulloin ja muutoin kuin puhumalla isossa porukassa?

Lopuksi totean, että tämä kysymys ei nouse niinkään omista esiintymispeloista kuin siitä pelosta, etten riittävästi osaa elämyksellisesti samaistua ihmisiin, jotka panikoituvat ajatuksestakin joutua suuren yleisön eteen.