Minulle maistuu konstruktivismi

Luen parhaillaan useampaakin kirjaa, jotka liittyvät neuvontaan ja ohjaukseen. Vaikka esimerkiksi psykodynaaminen viitekehys tarjoaa mielenkiintoiset linssit mielen maailmaan, tunnen kuitenkin erityistä vetoa kaikenkarvaisiin konstruktivistisiin suuntauksiin. Tällä hetkellä Peavyn kehittelemä sosiodynaaminen lähestymistapa kietoo kiehtovia lankoja ympärilleni.

Niin kuin muutkin konstruktivistiset suuntaukset, sosiodynaaminen ohjaus lähtee ajatuksesta, että elämme monien todellisuuksien maailmassa ja että ihmisten maailmat ovat sosiaalisesti tuotettuja. Peavy korostaa kielen merkitystä sosiaalisten todellisuuksien rakentamisessa ja esittää, että ohjaajan täytyisi arvostaa asiakkaiden käyttämiä metaforia ja osata käyttää heidän tarinoitaan ongelmanratkaisussa. Ohjaajan pitäisi työskennellä suoraan elämänkokemusten kanssa. Aivan keskeistä on, että ihmisiä kohdellaan kokevina olentoina eikä esimerkiksi kategorioina tai tapauksina. Ohjauksen täytyy olla kulttuuri- ja kontekstiherkkää. Ohjaajan täytyy myös muistaa, että kontekstien muuttuessa, muuttuvat myös tarinat. Lopullisiin vastauksiin ei pyritä.

Konstruktivistisessa ohjauksessa olennaista on myös, että se mielletään yhteistyösuhteeksi. Ohjaaja ei asiantuntijan asemassa hallitse toista. Asiakas on oman elämänsä asiantuntija ja ohjaaja kielen käyttämisen ja viestinnän asiantuntija. Molemmat pyrkivät yhdessä yhteiseen tavoitteeseen. Tällainen tasavertainen, demokraattinen liittolaissuhde luo Peavyn näkemyksen mukaan hyvän alustan luovalle, innovatiiviselle ja älykkäälle toiminnalle. Ohjaaja kunnioittaa aina asiakasta ja kohtelee häntä ainutlaatuisena ihmisenä. Hän antaa asiakkaan tarinaan koskettaa tunteitaan.

Se mikä minua erityisesti kiehtoo, on että sosiodynaamisesti suuntautunut ohjaaja uskoo ja tunnustaa, että hän ei ihan oikeastikaan tiedä toisen asioita, elämää, tunteita ja todellisuutta paremmin kuin asiakas itse. Ohjaaja on aidon tietämätön, ihmettelevä ja kysyvä, eikä vaadi toiselta sellaisia asioita mihin toinen ei ole valmis. On varmasti tosi houkuttelevaa tehdä tulkintoja toisen ”oikeista” motiiveista, mutta on suunnaton taito osata olla tekemättä niitä, aidosti kuunnella ja kuulla toista ihmistä.

Arjessa huomaan saavani, kun vain olen valppaana, jatkuvasti pieniä muistutuksia siitä miten en tosiaankaan tiedä toisesta ihmisestä kaikkea. Eilisaamu esimerkkinä. Tarjosin lapselleni poikkeuksellisesti pannukakkua ja mansikkahilloa aamiaiseksi kuvitellen maireaa hymyä hänen kasvoillaan. Mutta höh, hän totesi tyynesti EI KIITOS, EI AAMIAISEKSI.